Muutin Pyhämaahan pentuna veneenrakentaja-isäntäni luokse, joka oli löytänyt uuden kodin Pyhämaasta lehti-ilmoituksen perusteella. Hänet oli kuulemma otettu lämpimästi vastaan. Täällä hän voi luontoihmisenä harrastaa lintujen bongausta, melomista, sienestämistä ja marjastamista sekä uintia kristallinkirkkaissa vesissä.
Rodultani olen leonbergiläinen, lempeä jätti. Rakastan vettä, ja jos saisin valita, kahlailisin rodulleni tyypillisesti koko kesän vedessä välillä uimaan pulahtaen. Koiran näkökulmasta veneen tai kajakin rakentaminen on hidasta hommaa: sahaillaan, liimaillaan, naulaillaan, höylätään, lakataan tai tervataan. Silloin yleensä loikoilen odottaen sopivaa hetkeä, jolloin voin viedä isännän lenkille. Aamumme alkavatkin kierroksella kylän tanhuaa pitkin metsäteille. Kun ohitamme koulun, pyrähtävät pikku ihmiset minua paijaamaan ja rapsuttelemaan. Niistä on kivaa, kun olen niin isokokoinen ja minua voi kunnolla halia!
Sitten seuraakin tylsempää hommaa, kun isäntä alkaa työt verstaassaan. Osaa kuulemma rakentaa veneen tai kajakin rungon ilman työlästä osien sovittelua. Tekee myös onttovartisia puumeloja. Itse pidän kuitenkin enemmän kelluvista kepeistä, joita saa uida noutamaan. Se on hurjan hauskaa! Kajakkireissuille en pääse mukaan ison kokoni tähden, harmi…
Ja päivän päätteeksi tehdään taas yhdessä lenkki, jonka varrelta kyllä aina löydän mielenkiintoisia hajuja: kettu, kauris, hirvi, peura, jänis, orava, supi ja tietysti koirakollegani jättävät omat käyntikorttinsa. Taivaalla lentelevät merikotkat odottelevat talvella makupaloja pilkkijöiltä. Kylässäni asustelee melkoinen joukko hännänheiluttajia, joita pysähdytään moikkaamaan ja vaihtamaan kuulumisia omistajien kanssa. Kyllä täällä kelpaa tallustella!
