Pyhämaan digikasvio


Pyhämaassa tavattuja ja kuvattuja kasveja. Kasvit ovat aakkosjärjestyksessä suomenkielisen nimen mukaan. Voit tarkastella kasveja kasviheimoittain (saniaiset yhtenä ryhmänä), elinympäristöittäin tai kukan päävärin mukaan valitsemalla alla olevista luokista. Erikseen on poimittu myös keskeisimpiä muinaistulokkaita ja entisaikaan lääkekasveina käytettyjä lajeja (huom: usein myrkyllisiä!).

Muinaistulokkaat eli arkeofyytit ovat kasvilajeja, jotka ovat kulkeutuneet ja asettuneet kasvupaikalleen ihmisen toiminnan ansiosta jo hyvin varhain, karkeasti ottaen ennen 1600-luvun alkupuolta. Niitä pidetään vanhan asutuksen indikaattoreina ja niistä monet ovat vanhoja hyötykasveja.

Myös vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Kaikki vieraslajit eivät ole haitallisia. Haitallisella vieraslajilla tarkoitetaan vieraslajia, jonka on todettu uhkaavan luonnon monimuotoisuutta. Torjuttavia kasveja ovat voimakkaan leviämisensä tähden mm. lupiini, jättipalsami ja jättiputki. Vieraslajeista löytyy lisätietoa Vieraslajiportaalista.

Lisätietoja kuvasta ja linkin Luontoportin (kukkakasvit) tai Lajitietokeskuksen (muut) lajisivuun löydät klikkaamalla kuvaa. Kasvitunnistukseen löytyy apua mm. Luontoportista.


[envira-gallery id=”2706″]